Hankkeen perusta
Hankkeen kehitysperustat ovat alueen luonnon hiljaisuusvahvuus ja kaikkialla kasvamassa oleva hiljaisuuden tarve sekä koeteltu yrittäjyysohjelma, jossa kestävän vahvuuden ja tarpeen kohtaamispisteessä lähdetään johdonmukaisesti rakentamaan kasvavaa ja menestyvää yritystoimintaa.
Hankkeen tavoite
Tarkoituksena on että kohdealueella käynnistyy luonnon hiljaisuuden erityisosaamiseen perustuvan, kansainvälisesti vetovoimaisen hiljaisuusmatkailualueen rakentuminen.
Maantieteellinen kohdealue
Koillis-Savo – Tuusniemi, Kaavi, Juankoski, Nilsiä, Rautavaara. Aluetta täydennetään Koillis-Savon ympäristön vetovoimaisilla tuotteilla ja palveluilla.
Pääsisältö ja jaksotus
Silentia Koillis-Savo -hankkeessa rakennetaan jatkuvan kehityksen kivijalkaa luonnon hiljaisuuden tuotteistamiseksi ja markkinoimiseksi sekä verkostuvan ja kasvavan hiljaisuusmatkailuyrittäjyyden mahdollistamiseksi. Hankkeessa työstetään luonnon hiljaisuuteen ja hiljaiseen kyläkulttuuriin perustuvaa uutta korkeaprofiilista hiljaisuusmatkailutuotteistoa täydentämään nykyistä matkailutarjontaa ja avaamaan uusia matkailumarkkinoita. Hanke jakaantuu kahteen toteutusosaan. Ensimmäisessä vaiheessa luodaan kasvun edellytykset, toisessa vaiheessa käynnistetään kasvu.
Kasvun edellytykset
Ensimmäisessä toteutusvaiheessa rakennetaan pienellä osallistuja- ja kehittäjäjoukolla informaatio- ja kommunikaatioteknologiaan (ICT) perustuvia moderneja verkkovälineitä hiljaisuusmatkailun liike- ja verkkoideoiden kehittämiseksi, luonnon hiljaisuuden tuotteistamiseksi ja markkinoimiseksi, rakennetaan hiljaisuusmatkailun kansainvälistä markkinointikanavaa ja varausjärjestelmää sekä luodaan internetiin koulutus- ja kehittämisympäristö laajenevan verkkoyhteistyön, toiminnan monistettavuuden ja kasvun mahdollistamiseksi sekä jatkuvan kehityksen tukemiseksi ja vauhdittamiseksi.
Kasvun herättäminen
Toisessa vaiheessa käynnistetään järjestelmällinen kenttätyö, jossa luotujen kehittämisjärjestelmien ja koulutus- ja kehittämisohjelmien avulla lähdetään rakentamaan hiljaisuusmatkailuverkkoa, kouluttamaan, ohjaamaan ja tukemaan alueen matkailuyrittäjiä ja matkailua palvelevia yrittäjiä hyödyntämään luonnon hiljaisuuden kasvuvoimaa ja tuotteistamaan omia korkeaprofiilisia hiljaisuusmatkailutuotteita ja -palveluita kansainvälisiin hiljaisuusmarkkinakanaviin, käynnistämään asiakasprosesseja sekä kehittymään ja kasvamaan samanmielisten toisiaan täydentävässä verkkoyhteisössä.
Hankkeen toteutusaika
Keväästä 2003 kevääseen 2005. Laajapohjainen kasvun käynnistysvaihe alkaa vuosien 2004 -2005 vaihteessa. Hankkeen aikana pyritään luomaan kaikilta osiltaan yrittäjyyteen perustuva jatkuvan kehityksen tila.
Osallistujaryhmät
Projektin kohderyhmänä ovat Koillis-Savon luontomatkailuun suuntautuvat ja matkailua palvelevat pien- ja perheyritykset sekä luonto- ja hiljaisuusmatkailusta kiinnostuneet yritykset ja henkilöt. Kasvun käynnistysvaiheessa – vuosien 2004-2005 vaihteessa – kun kehityksen ja kasvun perusedellykset on luotu, käynnistetään laaja ohjelmakokonaisuus laajalla osallistujarintamalla. Ohjelmiin haetaan
Koulutus- ja kehittämisohjelmat
Silentia Koillis-Savon ohjelmakokonaisuus tarjoaa 10 polkua hiljaisuusmatkailuyrittäjäksi:
Hankkeen rahoitus
Projektin budjetti on 246 000 €, josta Pohjois-Savon TE-keskuksen työvoimaosaston rahoitusosuus on 193 000 €, Koillis-Savon Kehitys Oy:n osuus (kuntarahoitus) on 25 000 € ja osallistumismaksujen osuus on 28 000 €.
Hallinnointi
Projektin hallinnoija ja toteuttaja on EKS Finland Oy, vastuuviranomainen on Pohjois-Savon TE-keskuksen työvoimaosasto.
Yhteystiedot
Projektipäällikkö Timo Turkki, EKS Finland Oy, Viirintie 8, 01800 Klaukkala, p. (09) 879 2084, fax (09) 879 6534, e-mail: timo.turkki@silentia.net
Silentia Verkko
Hiljaisuuden huuto
Verkkoperusta
Visio
Kasvukonsepti
The Land of Silence